Maailman muotiviikot

Maailman vaikutusvaltaisimmat muotiviikot järjestetään kaksi kertaa vuodessa neljässä suuressa muoti kaupungissa, Lontoossa, Pariisissa, Milanossa, ja New Yorkissa. Muotiviikkojen tarkoitus on esitellä tulevan kauden muotia lehdistölle ja vaikutusvaltaisille ostajille. Neljän tunnetuimman muotiviikon lisäksi usea maa järjestää omia tapahtumiaan, jotka usein esittelevät kotimaan muotia laajalle yleisölle. Muotiviikot koostuvat useista muotitalojen järjestämistä tapahtumista, joiden aikana mallit esittelevät talojen tulevia mallistoja toinen toistaan loisteliaamissa muotinäytöksissä. Suorien ostajien lisäksi muotiviikot vaikuttavat maailmanlaajuisesti kuluttaja muotiin, sillä high street vaatteiden tilaajat ottavat usein vaikutteita näytöksistä.

Muotiviikkojen historia

Muotinäytökset saivat alkunsa kun Pariisin ateljeet palkkasivat kauniita neitokaisia esittelemään uusimpia luomuksiaan sopivissa yleisötapahtumissa. Maailman suurien kaupunkien kaupat ja kauppakeskukset palkkasivat myös listoilleen nuoria malleja, jotka esittelivät varakkaille ostajille sopivia mallistoja parhaassa valossa. Tämä tarkoitti että hienostorouvien ei tarvinnut kokeilla asuja ylleen nähdäkseen miltä ne näyttivät puettuina. Ensimmäinen varsinainen Haute Couture muotitalo oli Pariisissa kotiaan pitänyt House of Worth, joka toimitti pintamuotia Euroopan ylimystön neidoille. Ensimmäinen varta vasten muodin esittelyyn erikoistunut viikko järjestettiin New Yorkissa 1943. Ranskan ollessa natsi Saksan vallan alla, Amerikkalaiset markkinoijat ryhtyivät miettimään millä he saisivat nostettua kotimaisen muodin profiilia. Eleanor Lambert päätti aloittaa lehdistö viikot, joiden aikana useat muotisuunnittelijat esittelivät mallistojaan paikalle saapuneelle lehdistölle. New Yorkin muoti esittelyt jatkuivat kausiluontoisina eri nimien alla, kunnes ne brändättiin muoti viikoksi 1993. Vaikka Milanon muotiviikot aloitettiin 1958, ja Pariisin 1973, Lontoon tapahtuma joka aloitettiin 1984 oli ensimmäinen neljästä joka kutsui itseään muotiviikoksi. Viikot ovat vakiintuneet vuosien myötä järjestykseen New York, Lontoo, Milano, ja isona finaalina Pariisi.

Muotiviikkojen tapahtumat

Nykyään viikot järjestetään kahdesti vuodessa, helmikuussa ja syyskuussa. Neljästä kaupungista Lontoo oli ensimmäinen joka sisällytti ohjelmaansa virallisesti miesten näytöksen vuonna 2012. Lontoon tapahtumaa organisoi Britannian muotineuvosto, joka on hoitanut järjestelyjä aina sen alkuvuosista saakka. Pariisin muotiviikot poikkeat kolmesta muusta kaupungista sen puolesta, että viikot jakautuvat itse asiassa kahteen osaan. Maanläheisempi näistä on prêt-à-porter valmis asujen esittely, jonka lisäksi järjestetään haute couture näytökset, joiden aikana catwalkeilla kävelytetään uskomattomia huippumuodin luomuksia, joita myydään vain varta vasten valmistettuina. Ranskan couture taloja valvova Chambre Syndicale de la Haute Couture vaatii että jokainen näistä esittelee kausittain vähintään 35 asukokonaisuuden kokoelman, jonka tulee sisältää sekä päivä, että ilta-asuja. Yleisesti ottaen muotiviikot tuovat kaupunkeihin huiman määrän muotisuunnittelijoita, stylistejä, malleja, ja median edustajia. Virallisten näytösten lisäksi kaupungit ovat pullollaan fringe näytöksiä, joissa uraansa aloittelevat, ja vaihtoehtoista muotia suunnittelevat tahot esittelevät mallistoja. Näytösten lisäksi kaupunkien iltaelämä ottaa tuulta alleen, ja lehdistön, muotitalojen, ja yksityisihmisten järjestämät muotiviikkojen pippalot ovat tärkeitä näyttäytymispaikkoja alan vaikuttajille. Kutsut näytöksiin ja juhliin ovat rajoitettuja, mutta meille tavallisille tallaajille on tarjolla mahdollisuuksia katsoa ainakin muotiviikkojen näytöksiä live streamingin kautta. Muotiviikkojen näytökset vaihtelevat käytännöllisistä catwalk esityksistä, joissa vaatteet ovat täysin pääosassa. Kilpailun kohotessa, muotitalot ovat päätyneet laajentamaan luovuuttaan vaatteista itse tapahtumaan, ja usein yleisö päätyy immersiiviseen kokemukseen, jossa koko tila on rakennettu kokoelman yleisen teeman ympärille. Siinä missä historiallisesti kokoelmat esitettiin useita kuukausia ennen kokoelman päätymistä myyntiin, nykypäivänä pyynti sykli on huomattavasti nopeampi, ja usein asut ovat saatavilla lähestulkoon saman tien. Tapahtumia kutsutaan kuitenkin niiden alkuperäisillä nimillä, ja niinpä syyskuisessa näytöksessä nähdään tulevan kevään ja kesän vaatteita, ja helmikuussa syksyn ja talven. Suunnittelijat ovat yhdistäneet näytöksiin myös digiajan mukavuuksia, ja usein ostajille tarjotaan mahdollisuus vaatteiden ostamiseen tabletin kautta jopa näytöksen aikana.

Muotiviikkojen tapahtumat